Mikä on siisteintä taikurina olemisessa?

Olen herännyt aikuisiässä monta kertaa sen tiedon tajuamiseen, että alan ulkopuolisia ihmisiä kiinnostaa temppujen mekaanisen toteuttamisen lisäksi monesti SYYT siihen, miksi olen jatkanut harrastamistani siihen pisteeseen, että olen heidän kanssaan temppuineni viihdyttämässä ja jakamassa muutaman lyhyen ja mystisen hetken.

Olen vakaasti siinä uskossa, että suurinta osaa lapsia kiinnostaa taikuus. Moni muu pystyy tämän myös allekirjoittamaan ja kyllähän sen huomaa nyt pienen lapsen isänä, että omalle lapselle tekemäni kolikon kadotukset ovat aidosti hämmentäviä.

Hän uskoo että kolikko katosi. Hän ei pysty millään selittämään näkemäänsä.

Uskon, että osalle taikureista tämä lapsena saatu "kipinä" ei vain millään suostu sammumaan. Kiinnostus oudon ja ihmeellisen katsomiseen ja harjoitteluun on jotain niin koukuttavaa, jotain niin omaa ja aitoa, että siitä on vaikea päästää irti. Sen takia suurin osa taikureista sanoo aloittaneensa jo lapsena. Sieltä se kipinä on saatu. Ja tämä on luonnollista, niin kävi myös omalla kohdallani.

En muista tarkkaa ikää tai päivämääriä.

Muistan välähdyksinä hetkiä lapsuudestani jotka ovat jääneet mieleeni tärkeinä kiintopisteinä siinä, miksi arvostan edelleen tekemääni keppostaidetta.

Muistan miten naapurin Jan-Erikille ostettiin taikurinsetti. Muistan sen miten olin aina se, joka sitä settiä pyysi esille ja teki siellä olevia temppuja. Muistan jo edesmenneen taikuri Paul Danielsin tv-ohjelman ja miehen suvereenisti tekemän kupit ja pallot-rutiinin.

Muistan Timo Taikurin Särkänniemessä. Muistan ihmetelleeni jo lapsena, että miten helvetissä se naru muka muuttuu ehjäksi jos se on kerran saksilla katkottu?

Muistan uudenvuodenaatot ja David Copperfieldin tv-spesiaalit joita juoksin katsomaan aina ennen nukkumaanmenoa. En voinut käsittää miten hän suoriutui tempuistaan. Harrastuksen alkuvaiheissa ihmettelimme ja spekuloimme ystäväni Timon kanssa metodeja, joita Copperfield olisi voinut käyttää. Miten ihmeessä joku voi kävellä Kiinan muurin läpi? Miten kummassa Copperfield kadottaa Vapauden Patsaan?

Muistan viikonloput mummulassa ja tv:stä näkemäni levitaatio-illuusiot. Muistan Simo-taikurin Porin Karhuhallissa. Muistan Iiro Seppäsen tv-ohjelman ja nuoruudessa koetut sirkusleirit.

Harrastuksen edetessä huomasin, ettei minun tarvitse tietää kaikkia salaisuuksia. Tylsin ja myrkyllisin asia tällä alalla on tietää kaikesta kaikki. Nautin suunnattomasti niistä harvoista hetkistä, jolloin koen saman tunteen kuin lapsena katsoessani taikuutta. Nautin myös jos saan tuotettua jollekin tuon tunteen.

Siinä on itse asiassa kiteytettynä hienoin aspekti taikurina olemisessa; kyvyssä luoda taikuuden hetki jollekin.