Taikuri, joka kadotti Haloo Helsingin

Tommi tapasi Jonin  Suomen Taikurit Ry:n  kevätkokouksessa Helsingissä 19.5.2019

Tommi tapasi Jonin Suomen Taikurit Ry:n kevätkokouksessa Helsingissä 19.5.2019

Tällä kertaa Vimma-podcastissa sukelletaan syvälle taikuuden maailmaan. Tommin kanssa haastattelussa on nimittäin yksi Suomen menestyneimmistä taikureista, helsinkiläinen Joni Pakanen. Oulussa syntynyt ja kasvanut Pakanen tunnetaan omien keikkojensa lisäksi myös useista teatteriproduktioista, joissa hän on toiminut sekä esiintyjänä että konsulttina.

Joni on juoninut monia julkisuuteen nousseita spektaakkeleita, joista moni muistaa vuonna 2015 tapahtuneen, suosionsa huipulla olleen Haloo Helsingin kadotuksen Hartwall Areenalla. Lähestulkoon hurmioitunut yleisö kävi aivan villinä Haloo Helsingin kaksituntisen areenakeikan lopussa ja lauloi täysillä mukana.

- Älkää murehtiko liikaa ja rakastakaa toisianne, kehotti Elli Haloo viimeisinä sanoinaan koko yleisölle.

Pian sen jälkeen soitto lakkasi ja lavarakennelman ympärille viritetyt verhot tippuivat alas - jolloin yleisö sai hämmästyksekseen todeta, ettei lavalla ollutkaan ketään. Bändi oli kadonnut paikalta kuin suoraan taikashow'sta repäistyllä mystisellä tempulla. Fanitkin hämmästyivät tilannetta: mihin bändi katosi?

Joni Pakasen kanssa jutellaan mm. inspiraatiosta, innoittajista, hyvän työporukan merkityksestä sekä tulevaisuudesta.

Tommi LahtiComment