Posts tagged mentalist
Jättiläisten olkapäillä
SuomiAreena 2018

SuomiAreena 2018

Lukemani mukaan joskus muinoin sanottiin, että taiteilija seisoo aina jättiläisten olkapäillä. Sanonta kuvaa sitä, miten näemme pidemmälle kuin edeltäjämme – ei siksi, että olisimme heitä kehittyneempiä, vaan koska meillä on heidän tietonsa oppaanamme. Tärkeintä oli siis tuntea edeltäjänsä.

"Jos olen nähnyt muita kauemmas, se johtuu siitä, että olen seissyt jättiläisten olkapäillä." Isaac Newton.

Syy, miksi olen niin pohdiskeleva, johtuu siitä mihin seuraan minut on juuri hyväksytty. Sain nimittäin tällä viikolla vahvistuksen siitä, että minut on hyväksytty mukaan kansainväliseen Psychic Entertainers Association Inc-järjestöön. P.E.A. toimii ehdottomana ammattimentalistien, hypnotistien ja muiden psyykikkoviihdyttäjien kattojärjestönä maailmassa. Vuonna 1978 perustettuun kansainväliseen järjestöön kuuluu noin 250 jäsentä ympäri maailman. Sain kunnian olla järjestön kolmas suomalaisjäsen kautta aikain, aiemmin sisään on hyväksytty alan ehdottomat huippunimet Suomesta, Pete Poskiparta ja Jose Ahonen.

Järjestön tehtävänä on helpottaa alan ammattilaisten keskinäistä kommunikointia, sekä viedä alaa yleisesti eteenpäin mm. koulutustapahtumien ja tapaamisten muodossa. On todella hienoa tulla hyväksytyksi mukaan tähän perinteiseen järjestöön, ja antamaan oma panoksensa mentalismin eteenpäin viemiseksi.

Alan ulkopuolisille nimet, kuten Bob Cassidy, Banachek, Max Maven tai Michael Weber eivät kerro luultavasti yhtään mitään, mutta jokainen heistä on jättänyt sekä itseeni, että koko alaan lähtemättömän vaikutuksen. On suuri kunnia päästä samaan seuraan alan kovimpien nimien kanssa, ja työ rakastamani aiheen parissa jatkuu entistä suuremmalla intohimolla!